Puutarhasuunnitelmia rivitalo- ja omakotiasiakkaille.

Rivitalo- ja omakotitalopuutarhat ovat kaikkien viheralueiden tavalla hyvin erilaisia. Jokainen suunnittelukohde tarvitsee omat oivalluksensa, jotta lopputulos olisi onnistunut ja tilaajan mieleen.


Toimivia ratkaisuja puutarhaasi


Pienestäkin pihasta saa kiehtovan ja kukoistavan puutarhan, johon mahtuu sekä koriste- että hyötykasveja oleskelutilan lisäksi. Puutarhasuunnittelun lähtökohtana meillä on aina asiakkaan toiveet ja maku. Uudistuneen puutarhan pitää myös aina sulautua hyvin ympäristöön. Onnistuneessa lopputuloksessa yhdistyy asiakkaan maku sekä suunnittelijan kasvi- ja materiaalituntemus.

Puutarhasuunnittelulla lisää viihtyisää elintilaa





Hyvin suunniteltu, toimiva terassi on virkistävä olohuoneen jatke ympäri vuoden. Terassin muotoilu ja materiaalivalinnat lähtevät aina paikan olosuhteista ja asiakkaan toiveista.
Viihtyisän asumisen tärkeänä osatekijänä on myös se, mitä ikkunoista näkyy ulos. Tässä rivitaloasunnon pihassa näkyy valtava muutos sen jälkeen, kun puutarha oli peruskorjattu Suniplan Systems Oy:n puutarhasuunnitelman mukaan.
Pätevää puutarhasuunnittelua pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla
Kun tarvitset osaavaa puutarhasuunnittelua, käänny Suniplan Systems Oy:n puoleen! Suunnittelemme kohteita niin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Keravalla, Järvenpäässä, Sipoossa ja Porvoossa.